Lukusuunnitelma on edennyt aikataulun mukaan, mutta kirjoittamispuoli ei. Katsotaanpa, jos pääsisin kärryille. Tässä on siis ensimmäinen juttu.

Jonottelun jälkeen sain kirjoastosta lopultakin lainaan Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Vaatteiden ostaminen ei varsinaisesti ole kohdallani paha ongelma, mutta ylimääräisiä vaatteita minunkin kaappeihini kertyy. Saan niitä paitsi lahjaksi joulun ja synttärien aikaan, myös kasoittain kavereiden vanhoja vaatteita päätyy kaappeihini aivan yllättäen, eikä käyttökelpoista kamaa kehtaa poiskaan heittää.

Kirja pohti mielestäni monipuolisesti vaatteita niin tuotannon kuin kuluttajankin näkökulmasta, enkä usko, että sen lukeminen tekisi pahaa kellekään. Rinna oli myös tehnyt laskelmia, paljonko ompelijoiden palkan nostaminen näkyisi vaatteen hinnassa, eikä tulos näyttänyt pahalta, vaikka maksettu ylimäärä ei kokonaisuudessaan suoraan palkkaan siirrykään.

Pidin myös ajatuksesta, että kaikkien vaatteiden pitäisi sopia johonkin asukokonaisuuteen, ettei kaapeissa pyörisi vaatteita, joita ei ikinä tule käytettyä. Tätä ajattelin soveltaa omaan kaappiini karsinnan yhteydessä. Ja miksei ostamiseenkin, kun sille on joskus tarvetta. Tähän liittyi myös oman tyylin selvittäminen ja vaatteiden käyttötarpeiden miettiminen, esimerkiksi, miten pitää pukeutua töihin, onko edustustehtäviä jne. Vaatebudjetti voisi olla myös hyvä idea omallekin kohdalle. Vaatteista huolehtiminen on myös olennainen osa Hyvän Mielen Vaatekaappia, ja sellainen osa-alue, jossa itsellä riittää petrattavaa. Kirjassa pohdittiin myös tarpeellisten tavaroiden määrää, mutta tähänhän ei oikeaa vastausta varsinaisesti olekaan.

Oma osansa ostosten teon yhteydessä on myös laadun tunnistaminen, mikä ainakn itselle tuntuu olevan haastavaa. Kenkiä kuitenkin joudun itse ostamaan, ja yritän vältellä kaikkein halvimpia ostoksia siinä toivossa, että hankinnat myö ketäisivät useamman vuoden. Toistaiseksi tässä ei kuitenkaan ole tuntunut olevan onnea, ja hyviksi luulleeni 80 euron kengät kestävät sen, minkä 10 euron kengätkin. Tässä on vielä harjoiteltavaa.

Rinna ehdottaa kirjassa ihan mielenkiintoista hinta-laatu-arvostelukaavaa. Ensin pohditaan, montako käyttökertaa vaate kestää, ennen kuin se pitää heittää pois (eli piste, jossa paikkaaminenkaan ei enää auta=. Tästä numerosta vähennetään vaatteen hinta euroina, ja saatu tulos on vaatteen pistemäärä. Esimerkiksi hän mainitsee talvitakin, jonka hinta on 500€ ja käyttökerrat 2000. Tämä saa pistemääräksi 200-500=500, eli on erinomainen hankinta. Kertakäyttöön ostettu biletoppi maksaa vaikkapa 15€. Tämän pistemääräksi tulee 1-15=-14, eli erittäin huono. Mitä lähempänä nollaa ollaan, sitä huonompi ostos on. Idea on minuta hieno, ja tätäkin voisi ostaessaan käyttää. Kauppaan mennessä voisi vaikka päättää, ettei osta tuotetta, jonka arvelee saavan arvoksi alle 50 pistettä.

Kirja esitteli jonkin verran myös sertifikaatteja, jotka ottavat huomioon joko ympäristön tai työntekijöiden olosuhteet. Osa oli minullle ennestään tuttuja, kuten Öko-Tex, joutsenmerkki ja Reilun kaupan merkki, mutta myös uusia, kuten ILO, ETI ja BSCI, jotka kohdistuvat työntekijöiden oikeuksiin, sekä GOTS ja BCI ympäristönsuojeluun liittyen.

Rinna käsitteli kirjassaan myös eri materiaaleja, mikä ainakin minulle oli melkoisen uutta tuetoa. Esimerkiksi puuvillaan liittyi paljon enemmän ongelmia, kuin itse tiesinkään. Puuvillassa pitäisi siis ehkä pyrkiä ostamaan sertifioituja tuotteitaja laadun puolesta esimerkiksi egyptiläistä puuvillaa. Kirjassa kehuttiin pellavaa ja etenkin kuituhamppua materiaaleina; niihin pitänee tutustua tarkemminkin. Muuntokuiduista filamenttikuituista viskoosia kehuttiinn kovasti ja katkokuituviskoosia pitäisi vältellä. Eläinkuiduista käsiteltiin villaa ja silkkiä, jotka materiaaleina olisivat hyviä, joskin ilmeisesti villa melkoisen epäekologista (mikä oli minule yllättävää). Tekokuiduista polyakryyliä pitää välttää. Nämä kun vielä muistaisi ostoksia tehdessä.

Hyviä ohjeita ostoksille oli myös nämä: shoppailulla ei pitäisi korjata muita ongelmia, pitäisi tietää, mitä on ostamassa, ei pidä ostaa mitään, mitä ei raaskisi korjauttaa, eikä mitään pidä ostaa VAIN siksi, että se on halpaa. (Minkä voisi ulottaa muuhunkin ostamiseen.)