Tämä roomalaisen historioitsijan kirja on vuodelta 98. Ilmeisesti tarkoitus oli varoittaa roomalaisia potentiaalisista vihollisista ja heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Tacitus toisaalta kehuu germaanien terveitä elämäntapoja, ja siveyttä tai avioliiton pyhyyttä, joiden puuttumisesta hän ohessa roomalaisia moittii. Toisaalta hän paljastaa heikkouksia, joita voisi taistelussa germaaneja vastaan hyödyntää. Esimerkiksi kappale 23 kuuluu:

  • "Juomana käytetään ohrasta tai vehnästä valmistettua nestettä, joka on käymällä saatu jossakin määrin viinin kaltaiseksi. Lähellä Reinin ja Tonavam rantaa asuvat ostavat myös viiniä. Ruoka on yksinkertaista: luonnonvaraisia hedelmiä, tuoretta metsäriistaa tai piimää. Ilman komeita valmistuksia ja ilman herkullisia höysteitä he sammuttavat nälkänsä. Janoon nähden he eivät noudata samaa kohtuutta. Jos heidän juomahimoaan tyydytetään toimittamalla heille niin paljon, kuin he haluavat, voidaan heidät yhtä helposti voittaa heidän omilla paheillaan kuin aseilla."

Siinä missä naisten siveyttä ja terveyttä Tacitus tuntuu arvostavan, ei heillä näytä olevan paikkaa oikeissa miesten hommissa. Sitonien kansasta (ilmeisesti suomensukuinen kansa Itämeren itärannikolla) hän kirjoittaa näin:

  • "Muissa suhteissa he muistuttavat svioneja paitsi yksistään siinä, että heitä hallitsee nainen. Siinä määrin he ovat alentuneet ei vain vapaudesta, vaan vieläpä orjuudestakin."

Ja suomalaisena ei voinut olla tarttumatta ilmeisesti hiestorian ensimmäiseen kuvaukseen suomalaisista:

  • "Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantainen ja viheliäinen köyhyys. Heillä ei ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa toivo on nuolissa, joita he raudan puutteessa varustavat luukärjillä. Metsästys elättää samalla tavalla sekä miehiä että naisia. Nämä näet seuraavat kaikkialle miehiä ja vaativat osan saaliista. Eikä lapsilla ole muuta suojaa petoja ja sateita vastaan kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat työkykyiset, se on vanhusten turvapaikka. Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana kuin huokailla pelloilla, nähdä vaivaa talojen rakentamisessa sekä toivon ja pelon vaiheilla huolehtia omasta ja vieraasta omaisuudesta. Turvassa ihmisiltä ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vaikeimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis edes mitään toivoa."

Varmastikin ympäröivä luonto sanelee jossain määrin, millä tavoin siellä parhaiten elää. Maanviljelytekniikka ei ehkä ollut pohjoisen oloihin sopivaa. Silti kuulostaa siltä, että Suomen oloissa elettiin joku sata vuotta Etelä-Eurooppaa jäljessä. Tacituksen kuvaus suomalaisista kuulostaa myös melkeinpä zeniläisen mielenrauhan saavuttaneelta kansaslta.

Kaikkiaan tämä lyhyehkö kirja oli sujuvaa ja helppolukuista tekstiä. Oli hauska lukea paitsi faktatietoa eurooppalaisista kansoista myös tavallaan kuvausta roomalaisita. Heihinhän Tacitus germaaneja jatkuvasti vertaa. Kirjan suomennos on Edwin Linkomiehen käsialaa.