Tämä oli mielenkiintoinen kirja lapsenkasvatuksesta. Päällimmäiseksi jäi mieleen sanonta Mutsi Merkkaa Eniten (MME), eli äti olisi lapselle tärkein huoltaja, muttei hänen suinkaan tarvitse olla se ainoa kasvattaja. Jotain metsästäjä-keräilijäyhteisöä oli tutkittu, ja havaittiin, että lapsi viettää puolet ajasta äidin kanssa. Äiti on siis isoin yksittäinen huoltaja. Toisaalta puolet ajasta lapsen kanssa on siis joku muu.

Rotkirch käsitteli minusta hyvin läpi muiden läheisten - niin isän, sisarusten kuin isovanhempienkin - merkitystä. Kaikilla tuntui olevan oma osansa lasten kasvamisessa. Mieleen jäi esimerkiksi isän tärkeys. Lapset, joiden isä oli läsnä, pärjäsivät myöhemmässä elämässä paremmin kuin lapset, joila isää ei ollut (tai jolla isä oli todella paljon poissa kotoa). Erikoinen yksityiskohta oli sekin, että pelkän äidin kanssa asuvat lapset pärjäsivät pääsääntöisesti paremmin kuin lapset, joilla oli isäpuoli elämässään. Samaa sukupuolta edustavista ei ollut riittävästi tutkimustuloksia, että kirjailija olisi siihen voinut ottaa kantaa. Sitä siis jäämme siis odottelemaan.

Lasten hoitokysymykseen tutkija myös otti jossain määrin kantaa. Yksivuotiaaksi asti vanhemmat ovat olennaisia hoitajia. Yhdestä kolmivuotiaiden tulisi suuri osa päivästä viettää edelleen vanhempien kanssa, mutta myös turvallinen ympäristö, jossa on muita lapsia ja aikuisia, on nyt hyvä. Hoitajan vaihtuminen ja suuret ryhmät eivät ole hyvästä. Rotkirchin mukaan hyvä ikä kodin ulkopuolelle hoitoon menemiselle voisi olla 2,5 vuotta.

Kaikkiaan kirja oli hyvää luettavaa, selkeä ja mielenkiikntoinen.