Krista Kinnusen kirja on kokoelma naisten kertomuksia työelämän syrjinnästä. Tapauksia tuntuu olevan laidasta laitaan ihan yksittäisistä sopimattomista vitseistä seksuaaliseen häirintään ja vuosikausien järjestelmälliseen kiusaamiseen. Kirja oli kyllä mielenkiintoista vaikkakin osin karua luettavaa. Itse en onneksi ole tähän ilmiöön vielä törmännyt.

Olisin ehkä kaivannut mukaan jotain yleistä tilastotietoa, paljonko tällaisia tapauksia ylipäätään on, jos sellaista on kerätty. Ehkä myös jotain ohjeistusta, mitä asialle voi tehdä, jos siihen törmää, olisi mukava kuulla. Joissain tapauskertomuksissa kiusaamiseen oli puututtukin, vaikka onnistumisen taso vaihteli. Hyvä työyhteisö on tärkeä hyvinvoinnin kannalta ja auttaa jaksamaan muuten rankkaakin työtä. Aihe saisi olla mediassa enemmänkin esillä.