Hortoilu on jo jonkin vuoden minua kiinnostanut, vaikka taidot ovat tähän mennessä rajoittuneet nokkoslettuihin ja voikukkaan salaatissa. Niinpä lisätiedon hankkiminen on näin keväällä tullut ajankohtaiseksi. Kivimetsien kirjassa oli monta hyvää puolta. Ensinnäkin teksti oli helppolukuista ja (turhankin) pieniin paloihin katkottua, ja kuvia oli mukavasti. Kertomuksia Kreetalta oli turhaan mukana omaan makuuni, mutta toisaalta se taustoitti pariskunnan omaa hortoiluhistoriaa hyvin. Positiivista oli myös se, että kirjaan oli otettu mukaan vain toistakymmentä kasvia, jotka olivat yleisiä ja monikäyttöisiä. Tämä pitää aloittamisen kynnyksen matalana. Myös kirjaan valikoidut reseptit olivat kivoja, ja ainakin seuraavaa pitää kokeilla:

Vuohenputki-tomaattisaganaki a'la Ritva

1 kreikkalainen saganakijuusto (tai lampaan-/vuohenmaitofeta)

4 kirsikkatomaattia (luomua)

kourallinen vuohenputkea

limepippuria

pari tuoretta mintun lehteä

Pestään ja pilkotaan ainekset ja asetetaan kaikki uunivuokaan. Paistetaan uunissa 200 asteessa 15-20 min, kunnes aganaki on vähän, muttei täysin sulanut. Sekoitetaan välillä.