Hägglund on avoimen NATO-vastainen, ja kertoo tässä kirjassa, miksi. Samalla hän käy läpi hiukan sodan historiaa ja sen luonteen muuttumista, maailman voimasuhteita ja mahdollisia uhkia maailmanrauhalle. Hän käy läpi myös erilaisia kriisinhallinta- ja puolustusyhteistyökuvioita, ja mitä Suomen pitäisi tehdä. Hägglundin mukaan nykymuotoinen armeija on paras, eli asevelvollisuus, joka on miehille pakko ja naisille vapaaehtoinen.

Gustav Hägglund löytää neljä syytä sille, miksei Suomi ole liittynynt Natoon. Ensimmäinen syy on, ettei Suomi oikein identfioidu mihinkään maaryhmään, joka on Natoon hakenut. Hän katsoo Suomen referenssimaiksi Ruotsin, Itävallan, Irlannin ja Sveitsin, joista yksikään ei ole jäsenyyttä hakenut.

Toinen syy liittymättömyyteen on joutuminen mukaan Naton operaatioihin, joista muuten voisi kieltäytyä. Virallisesti jokainen saa päättää itse Naton ulkopuolisten alueiden toimiin liittymisestä, mutta se voi olla hankalaa painostuksen alla. Kolmas syy on pelko, että suhteet Venäjään huonontuvat, ja monien Natomaiden välit Venäjään ovatkin kireät.

Neljäs ja Hägglundille suurin syy liitoutumattomuuteen on sen vaikutus puolustustahtoon. Hän toteaa, että kaikki uudet Nato-maat Viroa lukuunottamatta ovat ajaneet puolustuksensa alas, ja on varma, että näin käy vääjäämättä Suomellekin. Jos näin ei tapahtuisi, Hägglundkin voisi kannattaa Natoa.

Hägglundin kirja on sujuva ja mielenkiintoinen näkemys maailman tilasta. Se pitää myös vahvan puheenvuoron Natoa vastaan. Jossain hyllyssäni jonossa odottaa myös Markku Salomaan Nato-myönteinen Puhutaan Natosta. KAtsotaan olenko sen lukemisen jälkeen viisaampi ja valmis oman kantani valitsemaan.