Tämä Kristiina Vuoren kirja kertoo todellisesta historiallisesta henkilöstä, 1500-luvun turkulaisesta kauppiaasta Valpuri Innamaasta. Lisätietoa todellisesta henkilöstä löytyy esimerkiksi täältä:

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/359/

http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-16508.html

Kirja seurailee totuutta hyvin, eli linkkiin ei etukäteen kannata tutustua, jos aikoo kirjan lukea, ja haluaa juonenkäänteet yllätyksenä pitää. Tositapahtumien pohjalta Valpurin voi sanoa olleen melkoisen rohkea ja sisukas nainen. Hän on mm. hoitanut oman kauppansa asioita paitsi leskenä myös naimisissa ollessaan. Hän on ollut myös melko monialainen osaaja, osallistunut niin ulkomaankauppaan, vähittäismyyntiin, maanviljelyyn kuin politiikkaankin.

Ykstyiskohtaista tietoa tai henkilökohtaisuuksiakaan ei ole paljoa tietysti säilynyt, joten kirjailija saa sikäli vapauden kuvata Valpurin jokapäiväistä elämää ja ajatusmaailmaa omien tahtojen mukaan. Ajankuvaus on kyllä käsittääkseni hyvin onnistunut.

Valpurin elämä tuntuu olleen aika vauhdikasta, ja genreen tyypillisesti mukana on vahvasti rakkaus- ja seksielämäkin. Kirja on viihdyttävä ja lajityypissään toimiva kokonaisuus. Itselleni myös henkilön todellisuus oli iso plussa.