Giordanon kirja on kahden ihmisen, Alicen ja Mattian, kasvutarina. Molemmilla on taustalla lapsuudessa tapahtunut onnettomuus, joka vaikuttaa heidän koko elämäänsä. Alice ja Mattia tutustuvat ja ystävystyvät lukiossa ja kirja seuraa heidän elämiään sekä yhessä että erillään. Molemmat tuntevat jonkinlaista ulkopuolisuutta, mikä näkyy minusta mielenkiintoisesti myös ammatinvalinnoissa: Toisesta tulee matemaatikko ja toisesta valokuvaaja. Kumpaankin ammattiin kuuluu jonkinlainen ulkopuolisen tarkkailijan toiminta ja jonkinlaiseen rahattuun tilaan/ tiettyyn ongelmaan keskittyminen. Alla on näyte kirjasta, joka minun mielestäni kuvaa sen ajatusta hyvin.

"Alkuluvut ovat jaollisia vain ykkösellä ja itsellään. Ne ovat omalla paikallaan äärettömässä luonnollisten lukujen jonossa, muiden tavoin kahden luvun välissä, mutta askeleen niitä edellä. Ne ovat epäileviä, yksinäisiä lukuja, ja siksi ne olivat Mattian mielestä ihmellisiä. Joskus hän ajatteli, että ne olivat joutuneet tuohon lukujonoon vahingossa, jääneet siihen vangiksi kuin helmet kaulanauhaan. Toisinaan hän taas epäili, että ne olisivat mielellään olleet kuin muutkin, ihan tavallisia lukuja, mutta että jostin syystä ne eivät pystyneet siihen."

Lukemisen arvoinen opus on tämäkin.