Kirjassa päähenkilö Antti Pasanen päätyy heti alussa vastasyntyneen poikansa yksinhuoltajaksi. Pikkuvauva-arkea päästään ihmettelemään ikään kuin ulkuopuolisen silmin, kun tuoreelle isälle on kaikki uutta alusta asti. Antti myös kertoo tarinaansa ja kokemuksiaan vauvanhoidosta kaverilleen kirjan ajan, ja näitä kahta kerrontatekniikkaa on tässä käytetty erinomaisen sujuvasti.

Melko hyvin tässä myös katetaan kaikki, mikä itselle tulisi mieleen lastenhoidosta niin tunteiden kuin tiedonkin osalta, joten tämä sopisi hyvin oppimateriaaliksi vauvaa odottavalle perheelle - ainakin oikean opaskirjan oheen.

Yksi mieleen jäänyt aihe kirjassa on myös Antin leikkipuistossa tapaamat pikkulasten äidit, joille hän antaa omat lisänimetkin, kuten Julia-Kauppakassi, tämän vaunusta roikkuvien kassien mukaan. Varsinkin lapsien kautta tulee tilannekavereita, ihmisiä, joista ei yhden asian ulkopuolelta tiedä paljoakaan. Esimerkiksi tässä lasten äitien ammatit pääsee yllättämään  Antin.

Vastaavia on itsellänikin paitsi lasten myös esimerkiksi harrastusten kautta. Ollaan saatettu tuntea vuosiakin, mutta yhteisen asian ulkopuolelta ei välttämättä ole juteltu juurikaan. Suurimpaan osaan näistä ihmisistä yhteys myös katkeaa yhteisen linkin katkettua. Samaa arvelevat Antin leikkipuistotuttavat kirjan lopussa. Pitänee lukea jatko-osa "Tarhapäivä", että selviää, onko tosiaan näin.

Kirja on miellyttävä ja kevyt luettava ja suositeltava johdatus pikkuvauva-arkeen.