Omiin kesäkirjaperinteisiini kuuluu aina lukea jokin lapsuuteni kirjoista uudestaan, joskus useampikin. Yleensä luen jotain L. M. Montgomeryn tyttökirjoja, mutta nyt päädyin lukemaan Anni Polvan Tiina-kirjan, jotka kaikki joskus varhaisteininä läpi ahmin. Kirja kertoo noin viikon tapahtumat tytön elämästä. Naapurista muuttaa apteekkari ja tilalle tulee uusi perhe. Tiina auttaa sotaveteraania, joutuu pariin tappeluun, toivoo omaa lemmikkiä ja viettää aikaa kavereidensa kanssa.

Kirjan tapahtumat ovat aika viattomia, mittän kovin pahaa ei tapahdu. Kirjoitus on soljuvaa ja tämä oli edelleen ihan mukava luettava, vaikkei eläytyminen samalla tavalla toimikaan kuin lapsena. Lapsena muistan ihaiilleeni Tiinan rohkeutta, itse kun olin melkoisen arka.

Mielenkiintoista kyllä on, miten lapsena ja aikuisena tulee kirjoja luettua hyvin eri tavalla. Lapsena kirjoissa oli yleensä joku epäoikeudenmukainen aikuinen, joka ei yhtään ymmärtänyt päähenkilön ajatuksia ja tarpeita. Tiinan äiti on hiukan sellainen henkilö. Mongomeryn Runotytössä Elisabet-täti oli vieläkin ankarampi hahmo. Aikuisena kirjoja kuitenkin lukee hiukan eri näkökulmasta, ja ne aikuisetkin vaikuttavat järkevämmiltä. Aikuisten näkökulma muuttuu ainakin ymmärrettäväksi, ehkä jopa hyväksyttäväksi.